Tuliko maailmasta parempi paikka?

Päivitetty: 17 tuntia sitten

Olen siitä onnellisessa ja etuoikeutetussa asemassa, että elätän itseni kuvitustöillä, sen moninaisuudessa; tatuoiden, piirtäen, maalaten, sarjakuvia tekemällä. Polku tähän pisteeseen ei ole ollut itsestäänselvyys, eikä taskusta löydy esim. kuvataiteilijan tutkintoa tai vastaavaa.
Nykyään kuitenkin teen työkseni jotakin sellaista mitä rakastan tehdä. Kuinka moni maailmassa voi sanoa samaa? Jos haluat käydä vilkaisemassa lisää Tuomaksen taiteesta, lukaisepa tämä vanhempi Blogi ensin.
Minun on ollut aikomus ottaa asia käsiteltäväksi jo kauan aikaa sitten.
Miten minä kuvittajana ja tatuoijana suhtaudun generatiiviseen tekoälyyn, ja miksi haluaisin nähdä sen palavan tulessa?
Varoituksen sana: Se selviää vain lukemalla.
Tekoäly on tullut jäädäkseen, eikä kehitystä voi enää pysäyttää. Sille on varmasti paikkansa työkaluna esimerkiksi teknisissä rutiineissa, ei ihmisen korvaajana. Käytämme tekoälyä jo nyt usein huomaamattamme, esimerkiksi käännöstyökaluissa, ja altistumme jatkuvasti AI-kuvastolle, jota emme välttämättä enää erota aidosta.
Riski väärinkäyttöön on olemassa, paitsi jos uskot että maailmassa ei ole sellaisia päättäjiä, jotka voisivat halutessaan käyttää esim. deepfake-uutisia omien päämääriensä ajamiseen. Mikä tässä muka voisi mennä vikaan? Kaikkihan me olemme rehellisiä ja fiksuja tällä planeetalla.
Jos uutisia seuraa, ei voi olla olematta perillä myös siitä kuinka paljon tekoäly kuormittaa planeettaamme.
Tästä huolimatta ihmisille oli tärkeämpää sometrendin myötä nähdä itsensä tekoälyn kuvittelemana 1980-luvun tuulipuvussa?
Keskitytään kuitenkin generatiiviseen tekoälyyn taiteessa tai tatuoimisessa ja missä siinä mielestäni mennään metsään (sikäli kun sellaisia meillä vielä on?).

Suhtaudun tekoälyn kehitykseen median ja kulttuurin osa-alueilla jyrkän kielteisesti.
Yksi oleellinen kohta on se että, se toimii varastamalla oikeiden tekijöiden materiaalia. Reilu vuosi takaperin selvitin, onko omia töitäni käytetty tekoälyn kouluttamiseen. Pelkkä nimihaku paljasti 18 tekemääni maalausta ja kuvitusta. Mikä tilanne on nyt, en tiedä. Ei tunnu hyvältä.
Huolestuttavaa on myös kasvava asenne siitä, että ei ole väliä onko taideteoksen tai musiikin tehnyt ihminen vai tekoäly. Ihmisten medialukutaito on nykyään jo valmiiksi heikkoa ja heikkenee jatkuvasti. Tulevaisuus pohdituttaa, eikä tarvita kuin enintään pari sukupolvea eteenpäin ja ihminen ei enää tee eroa tekoälyn ja ihmisen luomuksen välillä. Heitä ei myöskään kiinnosta kuka teki ja miksi. Jokainen voi pohtia omalla kohdalla, millaisessa informaatiomaailmassa oma lapsi kasvaa nyt ja miltä maailma näyttää heidän ollessa aikuisia, verrattuna siihen miltä meidän maailmamme tältä osin näytti ihan vaan muutama vuosi takaperin.

Työssäni olen vuosien aikana ehtinyt jo näkemään kuinka generatiivinen tekoäly vaikuttaa töihin, niin tatuointi- kuin kuvituspuolella.
Tatuointipuolella meille lähetetään jatkuvasti asiakkaiden puolesta AI-generoituja tatuointikuvia. Tämä on aivan turhaa.
Mutta asiakashan säästää teidän aikaanne?
Ei säästä. Tatuoijan tehtäviin kuuluu suunnitella ja sommitella sellainen toimiva tatuointi, joka vastaa hänen taitojaan ja näkemyksiään.

Joskus sähköpostiin on tullut useamman tekoälykuvan nivaska, jotka ovat kaikki keskenään aivan erinäköisiä, esittävät eri asioita, niistä ei kukaan saa mitään selvää ja ne antavat asiakkaalle aivan väärän käsityksen siitä, mikä on mahdollista toteuttaa tatuoinnissa ja mikä ei.
Suunta on mielestäni hyvin huolestuttava. Asiakas ei pohdi asiaa edes itse, vaan kysyy tekoälyltä, millaisen tatuoinnin hän haluaa pysyvästi ihoonsa.
Asiakkaan ei tarvitse osata piirtää hyvin, se kuuluu meidän tehtäviimme. Voin luvata, että suhtaudun kaikkein yksinkertaisimpaankin tikku-ukko raapustukseen huomattavasti suopeammin, kuin tekoälyn suoltamaan utopiakuvaan, jota ei kuitenkaan pystytä sellaisena toteuttamaan. Maksuttomassa konsultaatiossa asia kyllä selkenee.
Mitä sitten ajattelen tatuoijista, jotka käyttävät generatiivista tekoälyä tatuoinnin suunnitteluun?
Uskon että asia tulee kärjistymään tatuointiartistien keskuudessa entisestään tulevaisuudessa. Jakolinjoja alkaa olemaan jo näkyvissä.
Alkuvuodesta, ollessani tatuointimessujen jatkoilla, aiheesta käytiin keskustelua hyvinkin kiihkeään sävyyn. Kuulin myös yhdeltä arvostamaltani tatuoijalta seuraavan lauseen: “Mene sinä, Tuomas, piirtelemään hiilellä sinne luolanseinääs, minä menen sillä välin tekemään rahaa”. Tämä lause myös vakuutti minut pysymään omassa kannassani.
Ironia piilee siinä, että juuri luolanseinään piirtely, on niitä asioita, joista aloimme määritellä itseämme ihmisinä. Omassa vatsassani on tatuoituna Altamiran luolan kattoon piirretty biisoni, mahdollisesti jopa 17000 vuoden takaa.
En ole halukas noitavainoon, siitä kuka käyttää tekoälyä tatuointien suunnitteluun, mutta tietenkin toivoisin taiteilijan tekevän työnsä itse. Koen tämän työkalun vain turhaksi, jopa haitalliseksi, enkä itse käytä.
Uskon, että suurin osa meistä haluaa taiteilla ja luoda taidetta. Miksi ihmeessä haluaisin ulkoistaa tekoälylle sen yhden asian, josta työssäni saan oikeasti nautintoa?
Ei kirjanpito, aspa, siivoaminen tai sähköposteihin vastailu ole niin sähäkkää kuin voisi kuvitella.
Haluan myös kehittyä jatkuvasti paremmaksi. Tatuoimaan oppii vain tatuoimalla, piirtämään oppii vain piirtämällä. Tatuoimalla ja piirtämällä — itse.
Referenssejä etsiessä tekoälykuvat ovat tukkineet netin ja niille altistuu väkisinkin. Vältän tietoisesti tällaisen materiaalin käyttöä. Jos joku on valmis maksamaan huomattavasti ekstraa, voin lähteä Kainuuseen kuvaamaan myös omat susikuvat.
Kuvituspuolella olen myös huomannut, kuinka isossa roolissa raha, nopeus ja helppous on. Toivon että tulevaisuudessakin kirjat, lehdet, levynkannet ja julisteet tekisi ihmisartisti, ei tekoäly. Asia on niin laaja, että vaatii oman kirjoituksen. Pahalta näyttää, välittääkö kuluttaja tästä tulevaisuudessa. Minä välitän.
Loppuun tekisi mieli lainata erästä näyttelijää. Vaikka häviö vaikuttaa vääjäämättömältä, haluan jälkipolvien tietävän, että olin ainakin avoimessa kapinassa tekoälyä vastaan.
Hyvä lukija, palaa tähän kirjoitukseen kahden vuoden kuluttua ja jätä kommentti.
Tuliko maailmasta parempi paikka?
Tuntuuko Tuomaksen tyyli omalta? Tutustu hänen töihinsä ja varaa maksuton konsultaatio.




Kiitos kannanotosta! Hyvä asiakkaana tietää, että arvomaailmat kohtaavat artistin kanssa. Tuen teidän studiota jatkossakin.
AI on minulle tehokkuuden työkalu ja "ulkoistan" sille prosessin omaisia, manuaalista työtä vaativia tehtäviä joiden tekemiseen kuluisi kohtuuton määrä aikaa. "Hyvä renki, huono isäntä" pätee ainakin toistaiseksi.
AI tehostaa tekemistäni ja vapauttaa minulle enemmän aikaa oikeasti tärkeisiin ja itselleni merkityksellisiin asioihin; puolisoon ja lapsiin, jopa piirtelyyn ja maalaamiseen.
AI:n myötä (ainakaan minun päässäni) ei kuitenkaan muutu vastuu, osaaminen, arvostelukyky eikä ainakaan ihmiset ja kohtaamiset. Minulle tatuointi on tarina jota AI ei ole generoinut saati kertonut.
Kiitos tästä. Arvostan ja nämä asiat tulevat jatkossa(kin) vaikuttamaan suuresti siihen missä tatuointini otan.