Jhoan Martins saapuu Tampereelle – tatuoija, joka lukee kehoa kuin surffaaja aaltoa


Venezuelalainen tatuointiartisti Jhoan Martins saapuu loppuvuodesta Studio Rikutursolle Tampereelle neljän viikon guest spotille.
Black & grey realismiin erikoistuneella Martinsilla on takanaan yli 16 vuotta ammattimaista tatuointityötä, asiakkaita eri puolilta maailmaa sekä guest spot -vierailuja ja tatuointitapahtumia ympäri Eurooppaa.
Mutta Martinsin tarina tatuointien parissa alkoi jo paljon aikaisemmin.
Ensimmäinen tatuointikone syntyi 14-vuotiaana
Martins kiinnostui jo nuorena merestä, surffauksesta ja Tyynenmeren polynesialaisesta kulttuurista.
Surffielokuvien kautta hän huomasi, kuinka hänen rakastamansa lajin historia kietoutui yhteen tatuointikulttuurin kanssa. Polynesialaiset ja maorivaikutteiset kuviot alkoivat ilmestyä hänen maalaamiinsa surffilautoihin.
14-vuotiaana pelkkä piirtäminen ja maalaaminen ei enää riittänyt.
Martins rakensi itse ensimmäisen tatuointikoneensa.
Harjoitusalustoina toimivat aluksi hedelmät, oma iho ja lopulta myös lähipiiri. Siinä vaiheessa Martins ei vielä tiennyt löytäneensä tulevaa ammattiaan.
Mutta jotain oli jo tapahtunut.
Tatuoinneista oli tullut intohimo.

Tatuointi ei ole vain kuva iholla
18-vuotiaana Martins aloitti työskentelyn ammattimaisessa tatuointistudiossa. Siellä hänen käsityksensä tatuoimisesta muuttui.
Hän näki vuosikymmeniä työskennelleiden tatuoijien osaamista ja alkoi ymmärtää tatuoinnin ennen kaikkea käsityöläisyytenä.
Martinsille käsillä tekeminen oli muutenkin tuttua. Puu, metalli ja erilaiset käsityöt olivat kuuluneet hänen elämäänsä pitkään. Nyt materiaalina oli iho.
Tatuointi ei ollut enää vain kuvan siirtämistä iholle. Siihen kuuluivat tekniikka, materiaalin ymmärtäminen, sommittelu ja vuosien harjoittelun tuoma ammattitaito.
Realismi on vahvuus – mutta ei raja
Martins mainitsee esikuvikseen tatuointimaailman pitkän linjan tekijöitä kuten Jeff Gogue, Ed Hardy ja Filip Leu. Hänen vaikutteensa tulevat myös japanilaisesta, polynesialaisesta, tribal- ja traditional-tatuointiperinteestä.
Vuosien aikana erityisesti realismista on kuitenkin muodostunut hänen vahvuutensa.
Martins nauttii tekstuurien, persoonallisuuden ja elävien ilmeiden rakentamisesta iholle. Hänen töissään näkyvät tarkat yksityiskohdat, anatomian huomioiminen ja vahva sommittelu.
Hän ei silti halua määritellä itseään vain yhden tyylin tatuoijaksi.
Realismi, lettering ja tribal ovat vahvasti osa hänen tekemistään, mutta niiden taustalla on laajempi ajatus tatuoijasta monipuolisena käsityöläisenä, jonka tekniikan pitäisi kestää tyylistä riippumatta.
Lukee kehoa kuin surffaaja lukee aaltoa
Studion ulkopuolella Martinsin tärkeimpiä inspiraation lähteitä ovat luonto ja surffaus.
Ja juuri surffauksesta löytyy ehkä paras tapa ymmärtää hänen suhtautumistaan tatuointien suunnitteluun.
“Seuraan ihmisen kehon anatomisia linjoja samalla tavalla kuin surffatessa seuraan aallon linjaa.”
Tatuointia ei siis suunnitella vain näyttämään hyvältä irrallisena kuvana.
Sen pitää toimia juuri siinä kehossa, johon se tehdään.
Kehon muodot, liike ja anatomiset linjat vaikuttavat sommitteluun. Martinsille tavoitteena on, että kuva ja keho muodostavat yhdessä kokonaisuuden.
Siksi jokaisesta työstä tulee myös yksilöllinen.
Ei ole olemassa liian pientä tai liian suurta tatuointia

Martins viettää Studio Rikutursolla noin neljä viikkoa, joten vierailu antaa mahdollisuuden toteuttaa myös tavallista guest spotia suurempia projekteja ja tarvittaessa useamman session kokonaisuuksia.
Mutta isoa projektia ei tarvitse olla mielessä.
Martins itse kiteyttää asian yksinkertaisesti:
“Minulle ei ole olemassa suurta tai pientä tatuointia. Teen jokaisen samalla intohimolla.”
Hän haluaa asiakkaan lähtevän studiolta hienon tatuoinnin lisäksi tuntien sen työn, omistautumisen ja kunnioituksen, jonka hän on projektiin laittanut.
Ja ehkä mukana tulee vielä jotain muutakin.
Martins lupaa suomalaisille asiakkailleen, että hänen luokseen tuleva ei saa pelkästään parasta tatuointia, jonka hän pystyy tekemään.
“Saat myös ystävän, johon voit luottaa.”
Jhoan Martins × Studio Rikuturso – Tampere 25.11.–28.12.2026

Jhoan Martins työskentelee Studio Rikutursolla Tampereella loppuvuodesta 2026.
Vierailun aikana voidaan toteuttaa niin pienempiä yksittäisiä tatuointeja kuin suurempia, useamman session projekteja.
Jos sinulla on jo valmis idea, lähetä Martinsille:
tatuointi-ideasi
mahdolliset referenssikuvat
tatuoinnin paikka kehossa
suunnilleen haluamasi koko
maininta siitä, että haluat ajan Tampereelle
Ajanvaraus ja tiedustelut:
Instagram: @martins.tattoo
Sähköposti: martinsrodriguezjhoann@gmail.com
Työkieli on englanti, mutta sen ei tarvitse olla este.
Don’t worry about your English – Office Dude habla multilingua here!
Puhutaan shortisti tai longisti, pääasia että communicate. Jos yhteydenotto englanniksi mietityttää, ota rohkeasti yhteyttä myös Studio Rikutursoon. Autamme eteenpäin.



Kommentit