top of page
  • Writer's pictureRauno

Mitä yhteistä on Tuomaksella, Aku Ankalla ja dinosauruksilla?

Kesän aikana avaamme blogissamme sarjan, joka tuo valokeilaan studiomme tatuointitaiteilijat. Erityisesti meitä kiinnostaa, mitä kaikkea muuta taiteilijat puuhastelevat tatuointien lisäksi.

Ensimmäisenä esittelyssä on Tuomas – taiteilija, jonka työstä huokuu luovuus sekä intohimo muinaiseen.


Esittele hieman itseäsi!



Kauhean hankala startti. Tuomas Koivurinne, syntynyt 1985. Alkujaan Kangasalta, mutta tamperelaistunut vuosien mittaan.


Päivätyökseni kiusaan ihmisiä neulalla ja musteella, tämän lisäksi teen erilaista kuvitus- ja maalaustöitä.


Ja tietenkin myös sarjakuvaa, joka käsittääkseni on kantava teema tässä kyseisessä postauksessa.



Miten päädyit tatuointihommiin?


Otin ensimmäisen tatuointini 17-vuotiaana, puolihämärältä tyypiltä puolihämärässä liikkeessä (kyseistä paikkaa ei ole ollut enää vuosiin, enkä enää koskaan kuullut tuosta tatuoijastani mitään, edes näin yli 13 vuotta itse alalla ollessani). Silloin tällöin piirtelin kavereille joitakin tatuointikuvia, mutten koskaan suunnitellut sen enempää osallistuvani tatuoimiseen.


Ajatuksissa oli kuvataiteilijan ammatti (olen piirtänyt suunnilleen siitä asti kun kynä pysyi kädessä), mutta kun sitten en enää päässyt korkeammalle kouluportaalle, olin jo hieman tympääntynyt kuvataiteilijoihin ja alaan. Jouduin siis oikeisiin töihin ja kuvataiteet jäivät harrastuksen rooliin.


Joitakin vuosia meni ja sain yhteydenoton tatuoija Riku Vallilta. Hänen asiakkaansa oli törmännyt piirroksiini netissä ja halusi jotain sieltä ikuistetuksi iholleen. Herrasmiehenä, Riku otti yhteyttä ja kysyi lupaa kuvan käyttöön.

Kävi ilmi että meillä oli Tampereella muutenkin yhteisiä tuttuja ja tuli sitten tutustuttua mieheen ihan elävänä. Jatkoin itseni kuvittamista Rikun ensimmäisessä omassa liiketilassa Puutarhakadulla, lisäksi tein flasheja ja järjestettiin pieniä maalailutapahtumia tms. Kului aikaa ja Riku siirtyi omasta liikkeestään pikkumutkan kautta Putka Tattoolle.

Tuli eräs kostea uusivuosi ja siinä aamuyöstä Rikun kämpillä tämä heitti villin idean; hae oppipojaksi ja opettele tatuoimaan.

Tällä lailla sitten vein portfoliota näytille Putkalle ja pääsin. Ensimmäinen päiväni oli 1. helmikuuta 2011. Seuranneena kesänä perustin toiminimen ja jäin pois aiemmasta duunistani. Tällä polulla ollaan yhä. Ympyrä sulkeutui jälleen kesällä 2023, kun siirryin Rikun omalle studiolle.



Mikä sarjakuva nyt on työn alla?


Pieni maistiainen tekeillä olevasta 1918-sarjakuvasta. Piirtotyö alkaa kallistua jo voiton puolelle, mutta julkaisu on vielä jossain horisontin takana.

Tällä hetkellä, kuten kaikkia muinakin hetkinä elämästä, on useita projekteja työn alla. Yhtä intohimoprojektia vien hitaasti eteenpäin, joka sai alkusykäyksen jo vuonna 2018. Kyseessä on iso sarjakuva-albumi Suomen sisällissodasta (vapaussota, kansalaissota, veljessota, kapina, millä nyt kukakin tapahtumaa haluaa kutsua). Piirsin yhden lyhyen tarinan aiheesta muistovuonna ja se julkaistiin 2019 “Kevyt Metalli” #3 lehdessä (Musta Ritari Kustannus).


Samana vuonna ilmestyi albumini “Sieltä jostakin” (kustantaja: Sotakirjasto), juuri sopivasti kun iski rutto ja perui kaikki messut ja myyntitapahtumat. Onneksi verkkokaupat toimivat : https://www.sarjakuvakauppa.fi/sielta-jostakin-2019.html






Kevyt Metalli on spekulatiivista fiktiota tarjoileva zine, joka keskittyy scifi-, fantasia- ja kauhusarjakuviin, artisteina suomalaiset huippunimet ja satunnaiset kansainväliset vierailijat. Sarjakuvien lisäksi lehdessä on artikkeleita, arvosteluja ja novelleja. (Kustannus: Musta Ritari Kustannus)


Kevyt Metallissa julkaistun pikkutarinan vastaanotto oli hyvä ja tajusin että tarinoita riittäisi kerrottavaksi lisääkin. Erillisiä tarinoita molemmilta osapuolilta ja niiden välistä. Käsikirjoitin teosta pandemian yli ja aloitin piirtotyön (joka on itselleni isoissa projekteissa yleensä se korkein kynnys) syksyllä 2022. Piirto-osuus alkaa kääntymään jo voiton puolelle, mutta koska tätä työtä ei varsinaisesti kukaan “odota”, moni kiireellisempi työ on kiilannut tämän ohitse ja se valmistuu kun valmistuu.


Tarinoita Muinaisesta Pohjolasta" sijoittuu myyttiselle keskiajalle. Alkuperäistekijöiden, Henri Joelan ja Ville Koskivirran, rinnalle Koivurinne liittyi 2017. Sittemmin artistimäärä on kasvanut entisestään. (Kustannus: Ignis Fatuus)

Tämän lisäksi työpöydällä odottaa piirtämistä myös Hannu Kesolan käsikirjoittama kauhutarina sekä “Tarinoita Muinaisesta Pohjolasta”-taiteilijakollektiivin (johon kuulun) seuraavat julkaisut. Myös Joensuun sarjakuvaseuran antologiaan pitäisi ehtiä kesän aikana osallistumaan lyhyellä tarinalla.




Yleisesti ottaen kirveen pysäyttäminen omalla naamalla on huono idea. Lyijykynäluonnos ja tussattu piirros "Tarinoita Muinaisesta Pohjolasta" 2#11 "Sudenpesä" (Ignis Fatuus, 2021)


Sarjakuvien fanitus?


Kuten me kaikki suomalaiset, altistuin lapsena tietenkin Aku Ankalle (muistan myös ensimmäisen Aku Ankka-lehteni, silloin oli vielä Neuvostoliittokin olemassa). Kirjastot, kirjakaupat ja erityisesti divarit tuli tutkittua. Jonkinlainen uusi alku ja ymmärrys sarjakuvien fanitukseen tuli joskus ala-asteen tokalla luokalla, kun aloin itsekin piirtämään sarjakuvaa.


Tarinoita Muinaisesta Pohjolasta" 2#9 "Tietäjän tytär" (Ignis Fatuus, 2020)



Mikä sytytti kiinnostuksen piirtää itse?


Koulussa pidettiin jonkinlainen sarjakuvanpiirtotunti tai -kurssi. Osallistuin silloisen parhaan kaverini kanssa ja jotenkin siitä se lähti. Luotiin omia sarjakuvahahmoja, piirrettiin niiden seikkailuja ja homma meni sillä lailla vakavaksi että kyläkaupan takahuoneen faksilla kopioitiin sarjakuvia lehdiksi ja myytiin niitä kadun varressa. Myyntikojuna toimi joko vanha puutarhapöytä tai joskus (muistan tällaisen) iso pahvilaatikko josta askarreltiin kioski. Hyvin Lassi ja Leevi-tyylistä elämää (jota myös ahkerasti luettiin). Kaupungissa käytiin sekä legendaarisen tohtori P.A. Mannisen sarjakuvakursseilla että tuolloin sarjakuvaharrastajien kiistatta tärkeimmässä myyntiliikkeessä, Kukunor'issa. Yhtäkkiä kansainvälinenkin sarjakuva oli tavoitettavissa ja ostettavissa.





Sarjakuvasleeve Neon Iran iholla. Valokuva: Ilkka Kyllönen.

Olet tietääkseni ainut tatuointitaiteilija, joka on suunnitellut kokonaisen sarjakuvasleeven, joka ei perustu mihinkään valmiiseen sarjakuvaan vaan on omaa tuotantoa. Kerro tästä enemmän.


Näin olen ymmärtänyt itsekin, toistaiseksi ja ainakin Suomessa. Idea tähän tuli upealta vakioasiakkaaltani, joka tiesi minun myös työskentelevän sarjakuvien parissa. Käsikirjoitin, sommittelin tarinan ruudut asiakkaan käsivarteen ns. “sleeveksi”, piirsin sen ja tatuoin. Näin ollen siis sama tekijä on käsikirjoittanut, piirtänyt ja tatuoinut itsenäisen sarjakuvateoksen. Jäljelle jääneisiin kohtiin keksittiin sitten tarinaan liittyviä pin-up kuvia täytteeksi.

Kiitokset vielä Neon Ira-taiteilijanimellä kulkevalle asiakkaalleni tästä mahdollisuudesta sekä useiden tuntien istumisesta penkissä. Myöhemmin projektista julkaistiin valokuva Suomen sarjakuvaseuran jäsenlehti "Sarjainfon" 3/2020 Suomen paras sarjakuvatatuointi-kilpailussa (tästä kilpailusta ei ollut tietoa tatuoimisen aikoihin), jossa se ei kuitenkaan sijoittunut palkinnoille. Tekeminen oli kuitenkin hauskaa.


Sarjakuvan lisäksi sinuun usein yhdistetään paleo...jotain. Mitä tämä tarkoittaa?



Paleotaide, "paleontografia" "paleoart" (taidan itse käyttää termiä "paleokuvitus") on yli 200 vuotta vanha taiteenlaji, jonka julkinen arvostus on edelleen hieman kulisseissa. Kyseessä on kuvitustyö jota käytetään tieteellisissä julkaisuissa. Tarkemmin tämä tarkoittaa esihistoriallisten maailmoiden ja eläinten kuvaamista, siten kuten nykytiede ne ymmärtää.


Selkokielellä vielä: kun joku paleontologi löytää uuden esim. dinosauruksen ja tutkimustyön jälkeen muodostuu jonkinlainen käsitys siitä miltä se on fyysisesti saattanut näyttää, tarvitaan paleotaiteilija tekemään kuvitus kyseisestä eläimestä muulle tiedeyhteisölle ja myös isommalle yleisölle.


Työssä tärkeää on taustatutkimus ja yhteistyö tutkijoiden kanssa. Sama koskee muitakin löydöksiä, esim. todisteita tietynlaisesta käyttäytymisestä, ulkonäöstä, kehityksestä tai ilmiöistä. Ja esihistoriallinen maailma sisältää muutakin kuin vain dinosaurukset, vaikka ne ovatkin kiistatta suuren yleisön suosikkeja.


Paleokuvituksiin törmää tieteellisissä julkaisuissa, kirjoissa ja oikeastaan kaikenlaisessa visuaalisessa mediassa. Iso tilaaja ovat tietenkin museot. Myös omia töitäni on julkaistu kaikissa edellä mainituista, aina Kuopion museosta amerikkalaisiin tiedejulkaisuihin ja oppikirjoihin. Suomalaisia (ammatti-)paleotaiteilijoita löytyy kourallinen, ja kokoonnumme aina ajoittain.


Paleotaide pyrkii kuvaamaan esihistoriallisia maailmoja nykytiedon valossa. Ankylosauruksen ja Triceratopsin polut kohtaavat rauhanomaisesti liitukauden lopulla.


tyrannosaurus rex
Myös monien rakastama Tyrannosaurus on käynyt läpi monenlaisia muodonmuutoksia tiedon lisääntyessä. Tällä hetkellä (esim. fossiilisoituneiden nahkalöydösten perusteella) voidaan olettaa että tyrannosaureista suurin ja kuuluisin ei ollut ainakaan täysin höyhenten peitossa, vaikka tällaisesta on todisteita sen sukulaisilla. Kuvitukset päivittyvät tutkimusten myötä ja tiedon lisääntyessä.


Ruutu "Laramidia"-dinosaurussarjakuvasta, Kevyt Metalli #8 (Musta Ritari Kustannus, 2020)

Miksi dinosaurukset kiinnostavat?



Kuka meistä ei olisi joskus ollut kiinnostunut menneistä maailmoista ja sen mysteereistä?


Dinosaurukset (ja muutkin esihistorialliset eläimet) olivat oikeita, olemassa olleita, hengittäviä, eläviä eläimiä ekosysteemeissä jotka olivat meille sekä tuttuja että vieraita. Ne olivat aikoinaan yhtä normaaleita kuin hirvi, lokki (nykylinnut ovat toki viimeinen elossa oleva dinosaurusten haara) tai tiikeri. Eli ei mitään fantasiaa, vaikkakin ihan mielenkiintoista. Monilla kiinnostus hiipuu aikuisuuteen mennessä ja toisilla säilyy.


Lopulliseen totuuteen päästään tuskin koskaan, mutta tieteen parhaita puolia on se, että se menee eteenpäin, kehittyy ja osaa olla myös itsekriittinen. Uusien todisteiden myötä se myöntää aikaisemmat virheet ja korjaa itseään. Jos puhutaan vaikkapa juuri dinosauruksista, viimeisen 30 vuoden aikana ollaan opittu enemmän, kuin edeltäneen sadan vuoden aikana.


Ja se mitä paleontologit vielä 1993 pitivät tieteellisesti pitävänä, ei enää 2024 oikein "pidä vettä". Viittaan tällä tietenkin erääseen leffafranchiseen, joka oli pikku-Tuomaksellekin aikoinaan kova juttu, mutta ei enää kiinnosta muutoin kuin tusinahirviöelokuvana.



Tässä piilee myös paleotaiteen sudenkuoppa; uhraat aikaa upeaan kuvitustyöhön, se julkaistaan ja vuotta myöhemmin, se ei enää pidä paikkansa.


Ei voi mitään, tutkimustyö ei kysele artistin mielipidettä siitä mikä on swag ja cool.





Mammuttiaroa kuvitettuna, työ tilattiin Kuopion Museon uusittuun dioraamaan.

Jos olisit dinosaurus, mikä olisit ja miksi?


Edelliseen mainintaan liittyen, Nyctibius griseus vetoaa jostain syystä. Googleta ja ole kanssani samaa mieltä. Bonuksena, se ei ole vielä kuollut sukupuuttoon.


LINKKEJÄ






121 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page